Toinen toistaan innostaen
Hämeenlinnan Viikkouutisten KiipFIT-seurantaryhmään kuuluvassa Lähteenmäessä perheessä on taisteltu erilaisten vaivojen kanssa lähes vuoden ajan. Erilaiset vammat ovat vuorotelleet, väliin on podetty yhdessä. Ne eivät ole syöneet halua huolehtia omasta fyysisestä kunnosta.
– Motivaatio on kyllä koetuksella. Väliin tuntuu, että lyön koko liikkumisen sananmukaisesti läskiksi, Hannu Lähteenmäki sanoo tuskastuneena–hän on juuri nyt akillesjännevamman vuoksi liikuntakiellossa ja sairauslomalla. Iänikuiselle himoliikkujalle se on kova paikka.
Mirja-Liisa Laakso-Lähteenmäki puolestaan on päässyt sitten viime juhannuksen kunnolla liikkeelle vasta reilun parin kuukauden ajan. Kesäkuussa rikkoutunut polvikierukka operoitiin syyskuussa, pari kuukautta täytyi ottaa varovasti.
– Polvi on nyt kunnossa, mutta ”vasaravarvas” kiusaa jonkin verran. Käyn säännöllisesti kuntosalilla ja hiihtämässä. Seuraava muutos hyvinvoinnin parantamisessa on entistä tarkempi ravinnon seuranta. Täytynee ryhtyä ruokapäiväkirjan pitoon, Mirja-Liisa miettii.
Alkujaan pariskuntaa veti KiipFITiin juuri Mirja-Liisan halukkuus kohentaa kuntoaan ja pudottaa painoaan. Aviomies tuki tietysti siippaansa tämän tavoitteessa. Viime keväänä olkapääleikkauksessa ollut Hannu sai samalla lisäintoa ryhmään hakemiseen, kun oma liikkuminen oli leikkauksen jäljiltä hankalaa, lähes mahdotonta.
– Hain KiipFITistä uusia liikuntaideoita. Niitä olen myös saanut. Ryhmän kippari Elisa Hakamäki on todella innostava persoona, Hannu kiittelee koko ryhmän toiminnasta vastaavaa Hakamäkeä.
Ikä tuo myös
hankaluuksia
Hannu Lähteenmäelle liikkuminen on aina ollut elämäntapa. Mies on lähes ”sairas”, kun nyt on menossa pakollinen tauko. Joulun aikaan kipeytyneestä akillesjänteestä löytyi noin viiden sentin mittainen pitkittäisrepeämä. Vammaa ei leikata, vaan lääkitään ja hoidetaan levolla.
– Saa nähdä, mihin kuntoon se yleensäkin tulee. Omat liikuntasuunnitelmat ovat siirtyneet jo kesään, kun hiihtämään en tänä talvena enää kykene, Hannu pohtii.
Mies ehti sivakoida 300 kilometriä ennen pakkolomaa.
Mirja-Liisan houkuttelemana hän on käynyt nyt myös kuntosalilla – siellä voi harjoitella ilman jalan rasittamista.
– Olen ulkoilmaliikkuja. Aikaisemmin en ole lainkaan harrastanut kuntosaliharjoittelua.
Hannu Lähteenmäki tunnetaan erityisesti suunnistajana, mutta kaikki ulkoliikuntalajit käyvät.
– Kai se ikä alkaa tehdä tehtäväänsä, kun erilaisia remppoja ilmaantuu. Kaveritapaamisissakin päivitetään nykyisin aivan ensimmäiseksi jokaisen sairauskertomus, Hannu nauraa.
Liikuntaa,
ravintoa
Hannu Lähteenmäki myöntää, että kotioloissa vietetyt pari viikkoa ovat merkinneet liikkumattomuuden ohella myös ravintotottumusten muuttumista.
– Kotioloissa sipaisee helposti voileivän, vaikka ei ole tarvetta. Paino taitaa nousta, mies vilkaisee vielä hoikkaa keskivartaloaan.
Ravinto on myös Mirja-Liisalle asia, jonka kanssa joutuu pinnistelemään lähes päivittäin.
– Vaikka liikun paljon, paino ei tunnu laskevan. Lihakset ovat kyllä kiinteytyneet. Nyt täytynee ryhtyä seuraamaan tarkasti mitä suuhunsa pistää. Ruokapäiväkirja voisi olla kova juttu, Mirja-Liisa suunnittelee.
Ahaa-elämyksiä
metsäreiteillä
Talviaikaan Mirja-Liisa nousee suksille pari kolme kertaa viikossa, kuntosalilla hän käy ainakin saman verran.
– Kotonakin on kuntopyörä, mutta pelkästään sen polkeminen on aika tylsää. Tv:tä katsoessa sekin sujuu.
Osa-aikaeläkeläisen liikkuminen rytmittyy jonkin verran työviikkojen ja vapaa-viikkojen mukaan.
– Työviikolla ei jaksa niin paljon. Vapaaviikolla liikun sitäkin enemmän, Mirja-Liisa selvittää.
Liikkuminen on vakiintunut syksyisen polvioperaation jälkeen säännölliseksi.
–Kuntosalille menen oikein mieluusti. Sinne voi piipahtaa oman aikataulun mukaan. Salilla tapaa myös tuttuja. Kesällä sitten suunnistetaan.
– Minulle rastin löytyminen on aina ahaa-elämys, sijoituksella ei ole mitään väliä, Mirja-Liisa kertoo aikuisiällä oppimastaan lajista. – Suunnistuksessa parasta on ulkona luonnossa liikkuminen. Pururadat ovat pitkän päälle tylsiä kierrettäviä.
Kari Karppinen
Hämeenlinna
